Tulimme Kannonkoskelle lauantaina. Järvi on jäässä mökin rannassa, vaikka muualla näyttää olevan sulaa.
![]() |
Olemme jo käyneet Saarijärvellä, mistä ostimme uuden television, Kivijärvellä, missä otimme vettä lähteestä ja Alajärvellä, jossa söimme lounaan ja kävimme kaupassa. Eri paikkojen kirpputoreilta on hankittu kuusi kirjaa, kolme puseroa ja yhdet kengät.
Kivijärvellä oli ehkä patsaspuistoon tullut uusi patsas, en muista sitä viime vuodelta.
39. Moberg Vilhelm: MAASTAMUUTTAJAT 6 §§½
Raivaajat 2
292 s. SSKK 1975 (Kristiina Kivivuori)
Siirtolaisoleilu jatkuu, asiat asettuvat kohdilleen ja amerikkalaisuus valtaa ruotsalaisuudelta alaa. Eräänlaisena sivujuonteena kulkeva Robertin tarina ei sovi teoksen tyyliin. Uusin lapsi syntyy kuolleena keskosena, ja Kristiina tekee rauhan jumalansa kanssa.
40. Havaste Paula: VIERASHUONEET §§§
341 s. Gummerus 2019
Hellyttävä kertomus virolaisesta perheestä, joka pyrkii elämään mahdollisimman tavallista arkea neuvostovallan aikana. Samalla kuvaus hirmuvallasta, jonka alle ihmiskunta jostain käsittämättömästä syystä hinkuu takaisin.
41. Moberg Vilhelm: MAASTAMUUTTAJAT 7 §§§½
Viimeinen kirje Ruotsiin
316 s. SSKK 1975 (Kristiina Kivivuori)
Intiaanit kapinoivat ja Pohjoisvallat sotivat Etelävaltojen orjuusveikkoja vastaan Abe-sedän oppien mukaan. Uudisraivaajat elävät elonsa ja kuolevat, vaimo ensin lapsivuoteeseen ja mies kun aika tulee. Ja naapuri kirjoittaa Ruotsiin sen viimeisen kirjeen.
42. Quentin Patrik; MIES VERKOSSA §§
276 s. Gummerus 1957 (Inkeri Hämäläinen) Salama 41
Miestä syytetään vaimonsa murhasta. Ei se hän ollut, mutta en muista, kuka. Lieneekö tuolla väliä.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti