LUOLAPOIKIA YM.

 Veimme auton korjaamoon. Rakennuksen toisessa päässä korjataan lokasuoja ja valot, toisessa päässä moottori. Viikon elämme autotta ja bussikortit on jo kaivettu esille. Ensi viikolla palaamme mökille juhannuksen viettoon.

Päivitys:  InCarilla sotkivat hommat niin, että otin auton pois ja vein toiseen korjaamoon. Odotamme jännityksellä, pääsemmekö edes juhannukseksi rantamökille.

Päivitys 12.6: Moottoriin tilattu osa, viikon päästä vaihdetaan. Juhannukseksi pääsee ajamaan mökille, kauriskorjaus tulossa. Vammala uhattuna.

Luettu:

70. Linna Väinö: TUNTEMATON SOTILAS §§§ §§

444 s. Wsoy 1956 Kansanpainos 3.p

Ilkka-vainaja sanoi, että Tuntematon sotilas pitää lukea kerran vuodessa. Olen hieman löperömpi ja viisivuotistahti sopii hyvin. Linnankin mielestä sota on paskamainen keksintö, eikä näköjään itänaapuri ole muuttunut ajan kuluessa mitenkään.

71. Nykänen Harri: RAID JA PELKÄÄJÄT §§§

224 s. Wsoy 2001

Pelkääjien osastolla Raid pistää asiat kuntoon ja Janssonilla ei ole pahaa sanaa sanottavana. Mutta Merja jää rannalle.

72. Haakana Veikko O.: LUOLAMIEHEN POJAT §§§

183 s. Valistus 1957 

Huolella tehty paleofiktio, jossa mukana oikeaa asiatekstiä maailmankausista. Poikien vanhemmat (myös luolanainen!) kuolevat, pojat lähtevät liikkeelle hakemaan tulta tulivuoresta ja matkalla osuvat vesikansan pariin.

73. Haakana Veikko O.: LUOLAPOIKIEN PALUU §§§

174 s. Valistus 1958 

Paleofiktio.

Jatko kirjalle Luolamiehen pojat. Rinnan itse kertomuksen kanssa on tieto-osia, joissa kerrotaan varhaiskivikaudesta. Tulivuori purkautuu ja maa järisee. Lopussa vanhemmasta pojasta tulee luolaheimon päällikkö, ja lapsikin syntyy vesikansan edustajan Lolan kanssa. 

Normikeikka Varkauteen

 Kävimme Varkaudessa. Kahvit Nautinnossa, ruokailu Kaks´ Ruusussa. Kirpputorikierroksen lopputuloksena muutama kirja ja yksi kuvasarjateos. Ei mitään ihmehankintoja mutta rahaakin meni vain 2 euroa. Sapotkin on jo ennestään, otettiin ilmaishyllystä.

Kun söimme Ruusuissa, Incar´in mies soitti. Auto paikataan kesäkuun kymmenes päivä. Käymme tässä välillä rantamökillä. 

Kauris ja minä

Jotta  elämä ei olisi niin yksitoikkoista, ajoin kauriin päälle kotimatkalla Karstulasta.

 

Kauris tuli eteen eikä mitään ollut tehtävissä. Etsimme jonkin aikaa eläintä tien reunoilta, mutta emme löytäneet mitään. Mökillä soitin paikalliselle metsästysseuralle, ja sieltä luvattiin lähteä koiran kanssa paikalle. Lisäksi soitin poliisille ilmoituksen ja tein vakuutusyhtiöön vahinkoilmoituksen nettiin. Vastauksena käskettiin mennä tiettyyn korjaamoon Kuopiossa. Tilasin ajan maanantaiksi. Autolla pystyy ajamaan, mutta vasemman puolen valot eivät pelaa.  Huominen Alajärvi-käynti on peruttu.

Luin:

58. Nenonen Kari: VALTAPELI WH

382 s. Kolmiokirja 1981

Kohukirjamainen kertomus vallanhimosta, rahasta ja hyvinkin monimuotoisesta rakkaudesta. Teos on Wanhan Herran ammattityötä. (Boris sanoi aikoinaan, että köyhän on kirjoitettava, mitä kansa haluaa, Karin kirja voitti kirjoituskilpailun.)

Metsän kätkössä

Museolle minua veti ennen kaikkea näyttely Myyttiset - metsän kätköissä, mutta sepä oli liikaa lapsille suunnattu. Museo on perusteellisesti uusittu edellisen käyntimme jälkeen, ja niinpä menimme läpi myös ns. pysyvän näyttelyn, ja se on todella hieno.

Myyttispuolelta kuvasin hämähäkin. Tietenkin siksi, että hämähäkki on ainoa eläin maailmassa, joka pelkään. Käärmeet, rotat, hait, karhut jne. ovat suloisia, mutta atavistinen kauhu nostaa karvat pystyyn, kun näen parimillisen hämikin.

Minä, karhu ja elämänpuu.

Vaimo savupirtissä. Pirtti on ainoa, jonka muistan vanhasta museosta. Museorakennus toki on sama kuin ennenkin. 

Petsamon rataa ja kurjaa valitusta

 LUIN:

46. Olli (Väinö Nuorteva): YSTÄVÄNI JA HUONETOVERINI KALLE NIEMELÄINEN §

126 s. Otava 1958

Toki minäkin Ollin pakinoita pienenä luin. Yllätyksetöntä pullapitkoa ilman rusinoita.

47. Kapteeni Teräs (Jalmari Kara): PETSAMON RATA §§

182 s. Kirja 1921 

Rovaniemeltä Petsamoon tehdään yksikiskorata sähköjunille. Korkeaisänmaallinen tunnelma vallitsee. Liikemiehet rakentavat radan hyvää hyvyyttään ja lahjoittavat sen lopuksi valtiolle. Suotta odotin juonessa jonkinlaista käännettä, ellei sellaiseksi lasketa myrskyä ja työläisten lakkoilua. Rakkauttakin yritetään kuvata tökerösti. Niteen kansikuvan yksiraideradan sähköveturi näyttää Ukko-Pekalta savupiipputupruineen kaikkineen (U-P rakennettiin tosin vasta 1937).  Toinen lukukerta.

****************

Pääsiäinen on lopuillaan. Missään kirkonmenoissa emme käyneet, vanhuus voittaa. Kävimme sentään eilen Toivalan tsasounaa ulkoapäin katsomassa. 

*************

Torstaina menen Abi-kokeeseen. Luulin jo päässeeni ylioppilaaksi mutta minkäs teet, käsky kävi (Verenpaineen mittaus raajoista). Öisin olen sentään saanut nukuttua, kiitos uuden lääkkeen. Elon piiri kapenee, sen siitä saa kun näinkin kauan elää. 

Otteita teoksesta Kukkuramäen kuulumisia.

Muutama sivu   Anneli Vänttisen historiikista Kukkuramäen kuulumisia. Isää (Kaarlo eli Kalle Virtanen) ei muualla mainita. Ensimmäisissä kuvissa mukana Emmi Stenman, joka oli minun tokaluokan opettajani. Isä opetti kolmannen ja neljännen, sitten menin oppikouluun.

 

 

OUTOJA MAITA

Luulin, että kesä tuli jo. Vaan ei tullut. Tulee ensi viikolla, toivottavasti. Kuva keittiön ikkunasta.

Lukuosuus, lapsellista meininkiä:

38. Vänttinen Anneli: KUKKURAMÄEN KUULUMISIA

54 s. Kerkkoon kyläyhdistys 2001

Kerkkoon koulun historia 1901 – 2001

Isäni oli Kerkkoon koulun johtajaopettajana 1951 – 1965, eläköitymiseensä asti. Kävin koulussa 2-4 luokat, koulumatkaa ei siis ollut kynnystä enempää. Löysin netistä tämän historiikin, jonka kirjoitti opettaja, joka oli toimessa jo minun asumisaikani. Tilasin kirjan kaukolainana Porvoon kirjastosta, otin tästä myös kopion tietokoneelle. Muistorikas läpyskä.

(Koulu siihen aikaan kun minäkin asuin talossa. Oikealla talousrakennuksen pääty ja sauna, jonka ylinen liittyy läheisesti kertomukseeni MATKALLE VALMIS.)

39. Rautapalo-Rapp T(auno): MUSTAN KUUNARIN HARHARETKET §§

127 s. Kansankirja 1947 Poikien sininen sarja 17

Eteläisellä Jäämerellä alus ajautuu sumussa vulkaaniselle alueelle, tuntemattomalle saarelle. Hirmuliskojakin sieltä ryskää, ja apinaihmisiä. Kummasti päähenkilön tuttavia putkahtelee maailmalla esiin mistä sattuu, ja ah niin puhdasta lempeä toki on mukana tässä lastenkirjassa. 2. lukukerta. 

40. Lydecken Arvid: KUUDES MAANOSA §§

110 s. Otava 1947 (1924) 

Yhteissidos Sininen saari-teoksen kanssa. Pohjoisnavan ympäriltä löytyy lämmin uusi maanosa, jossa asuu ihmisiä ja puhutaan suomea. Perhe matkaa paikalle isän keksimällä lentoaluksella, jonka polttoaine ei riitä paluuseen. Uudessa maassa eletään ikuisessa rauhassa ja siirtolaiset sopeutuvat hyvin. Isästä tulee jopa eräänlainen kuningas. Tytär ihastui paikalliseen Keitoon ja kas, lapsikin jostain heille putkahti. Muutama uusikin pariskunta saapuu paikalle, mutta Suomeen ei palata, koska siellä kansa tappelee keskenään. Kelpo tieteiskirja.  2. lukukerta.

LARINKYÖSTEJÄ SAKOLLA

Tämän kuun Varkaus-käyntimme oli melko mitätön. Kahvinjuonnin ja ruokailun (Nautinto, Kaks´ Ruusua)  lisäksi kiersimme kaikki mahdolliset kirpputorit ja ilmaisjakelupisteet. Tuloksena kaksi Larin-Kyöstiä ja kolme muuta kirjaa, jälkimmäiset lähinnä sisarelle vietäviksi (Utriota ja Lehtolaista).

Lisäksi sain elämäni toisen pysäköintisakon, 40 €. Suurella tyhjällä pysäköintialueella onnistuin lopulta tyrkkimään auton kuulemma kuorma-autopaikalle. Löysin toki merkin, kun tarkemmin sakkolappu kourassa etsiskelin.

Vettä satoi ja lumet ovat kohta sulaneet pois. Ja helmikuuta on vielä huominen päivä.

PYHIÄ PUHEITA

 Lehdessä KIRKKO & KOTI  (1/2025)  on artikkeli Wille Riekkisestä, entisestä Kuopion ev.lut.  piispasta. Piispa haluaa uudistaa uskonkäsitystä. Huomasin, että hänen mielipiteissään on paljon yhteistä aikanaan kirjoittamani PYHYYS-novellin kanssa.  Pidän itseäni uskonnoista kiinnostuneena agnostikkona, jota myös riitit suuresti viehättävät.

Ja yksityiskohta selvennettynä:

tiistai, 17. maaliskuu 2016

Pietari Wirtanen

PYHYYS

WHH 214

Aurinko lämmitti kallion. Sammal tuoksui. Polku nousi ensin ylös, laskeutui sitten notkelmaan suurten kuusten sekaan. Kävelin eteenpäin, olin oudolla tiellä. Kun polku alkoi jyrkästi nousta seuraavalle kalliolle, aloin pelätä. Auringon valo siivilöityi puiden lomitse, raidoitti kulun. Nousin, vaikka pelkäsin. Mäen päällä polku työntyi kahden kiven välistä ja laskeutui taas. Samea vesi välähti näkyviin.

Erosin polulta, kuljin ruskean veden vierelle. Saappaani upposivat syvälle sammalen sisään. Jäin miettimään, outo tunne täytti minut.

 

- Ei jumalaa ole olemassa, sanoi sammalella istuva olento, jota en ihmisenä osannut pitää. Eikä se ihminen ollutkaan.

Suolampi oli rauhallinen. Alkoi sataa, sadepisarat pyöräyttelivät ruskeaan pintaan laajenevia ympyröitä. Kun sade tiheni, ympyröiden sijaan syntyivät pienet toinen toisisiinsa törmäilevät renkaat.

- En kysynyt sinulta mitään, sanoin puukko kädessäni. En tietenkään halunnut puukollani lyödä tuota olentoa, kunhan kaivertelin kuusen kylkeen muutamaa kirjainta. Mieltäni painoi jokin rakkauden mallinen tunne, joten veistin pihkaantuvaan puuhun kirjaimia L ja K ja vielä toinen K.

- Ajattelit jumalaa. Pyysit häneltä apua. Haluat tietää. Sinulle jumala on miespuolinen henkilö, jolla on sinun ajattelutasosi ja tietosi, mutta joka on erehtymätön ja kaikkivoipa.

- Niin minulle on opetettu. Ei sellaista, mitä on kuullut monta vuotta, voi niin vain unohtaa.

- Et ole uskonut kait koskaan. Olet ajatellut asioita. Viisitoista vuotta. Onko Jumala ison viraston johtaja, joka istuu huoneessaan tärkeän näköisenä päättämässä asioista, viereisissä huoneissa apunaan Poika ja Pyhä Henki. Enkelit kiiruhtavat ympäriinsä hommia hoitamassa. Serafit ja kerubit. Ja kellarissa pitää omaa firmaansa pystyssä Saatana pikkupiruja komennellen.

 

Maassa törrötti katajanjuurakko, jonka yläpuoliset osat olivat suurelta osin maatuneet. Nitkuttelin juurakon maasta, siivosin roskat, hain muotoa. Päätin tehdä siitä nuken. Siitä tulisi kolmejalkainen nukke. Aloin veistää muotoa esille.

- Mikä siis on jumala? kysyin. - Mitä jumalan tilalla on, jollei ole kaikkivaltiasta ukkoa pilvenreunalla? Mikä ohjaa meidän elämäämme ihmiseksi, ellei mitään johdatusta ole olemassa?

- Ihmisellä on aina ollut pyhyyden tarve. Jo ensimmäiset ihmiset pystyttivät jumalpatsaita, hakivat jumalyhteyttä seitojen ja noitien kautta. Uskoivat ikiaikaisen jumalan löytäneensä, milloin minkinlaisen, ja teurastivat niitä, jotka uskoivat toisin.

- Niinpä.

- Sanoinhan jo, ettei jumalaa ole olemassa. On Pyhyys.

- Ehkä myös osaat selittää, miten jumaluus ja pyhyys eroavat toisistaan. Mikäli sanoilla yleensä pystyy abstrakteja asioita toiselle selvittämään. Sanat merkitsevät eräille muuta kuin toisille. Koodi ei ole yksiselitteinen.

Kuvio käsissäni alkoi hahmottua. Kolme jalkaa, jalkojen mittainen vartalo, ei varsinaista päätä. Ainoastaan suippeneva osa, jossa suun virkaa hoiti ytimestä irtautunut lustoa pitkin kulkeva aukko. Paria röpelöä saattoi kuvitella silmiksi. Kalaa tuo yläosa taisi jotenkin muistuttaa.

- Voin selittää sinulle pyhyyden. Niillä sanoilla, jotka tajuat. Tajuntasi ulkopuolella ei sinulla tietenkään ole sanoja.

- No selitä.

- Pyhyys on erottamaton osa maailmaa, kuten aine ja energia. Tai aine eli energia, jos niin haluat. Pyhyys syntyi yhtä aikaa aine-energian kanssa alkuräjähdyksessä. Pyhyys määrittää universumin vakiot ja sitoo ainetta yhteen siten, että jossain vaiheessa aineeseen syntyy elämä. Ja pyhyys kehittää elämää evoluution kautta niin, että syntyy tietoisuus. Pyhyys on joka paikassa, myös muualla maailmankaikkeudessa. Sen takia, mikäli uskontoja muualla kehittyy, ne nojaavat samaan pyhyyteen kuin maapallollakin. Jumaluus on universaalinen, tosin se ei reagoi aikaan.

- Mitä tuo meitä lohduttaa. Ukkojumala sentään antaa toivon paremmasta tulevaisuudesta. Mihin sinä kätket taivaan?

- Kun ihminen kuolee, pyhyys tietenkin yhtyy kosmiseen pyhyyteen. Miksi se olisi parempi tai huonompi? Se vain on. Eihän tietoista iankaikkista iloa voi olla olemassa. Et voi tavata rakkaitasi jossain toisessa olomuodossa. Minkä ajan rakkaan haluat tavata? Entä jos tuo sinun kaipaamasi henkilö ei kaipaa sinua? Jotkut teidänkin pappinne sanovat, että kuoleman jälkeen ihminen yhtyy jumalaan. Niin minäkin sanon.

Nukkeni oli valmis. Siloittelin sitä vielä, tasakorkeistin jalat. Käännyin sammalolennon puoleen.

- Haluat siis, että kaikki uskonnolliset yhteisöt lopetetaan. Kirkot kiinni. Luostarit navetoiksi. Papit ja piispat oikeisiin töihin.

- Ei. Sanoinhan, että ihmisillä on pyhyyden tarve. He voivat valita sen kirkkokunnan ja sellaiset riitit, jotka heitä enimmin miellyttävät. Mutta jumala on sama.

Suljin linkkuveitseni, pistin sen taskuuni. Heilautin katajanukkeani.

- Lähdetään. Etsin tälle paikan.

 

Kävelimme suon toiselle puolelle, suuren siirtokivilohkareen vierelle. Kiven kupeessa oli rako, syvennys, jonka pohjaa peitti tasainen sammalkerros. Asetin nukkeni seisomaan keskelle pikku luolaa, irrotin suuren sammaltilkun ja peitin sillä onkalon suuaukon.

- Haen tuon kymmenen vuoden perästä. Jos se on vielä tallella, sanoin. - Mutta sano vielä pari asiaa. Jeesus? Armo? Entä syntien lunastus?

- Jeesus. Joosefin ja Marian hedelmä, ennen aviota sumuisena aamuna salavuoteella siitetty. Pyhyys tuli häneen niin kuin kaikkeen elämään. Olkoon pyhyys tässä nimeltään pyhä henki. Testamenttien kirjoittajat arvelivat, että suvun jatkaminen on saastaista, siksi tekivät Mariasta neitsyen. Ei pyhyysjumala niin ajattele.

- Entä muistoateria? Jeesuksen ruumis ja veri? Tie, totuus ja elämä?

- Jeesus ojensi leipää ja viiniä. Tämä on minun ruumiini. Tämä leipä. Vertauskuva. Ei hän vertaan juottanut vaan viiniä. Aina kun tätä juotte. Viiniä. Tie, totuus ja elämä. Taivasta ei ole. Palkinto on inhimillisesti elävän ihmisen hyvä olo ja omatunto. Toki omatunto on olemassa.

- Rukouksen voima? Ihmeet?

- Jeesus sanoi: Usko. Jumala on sinussa. Usko. Suggestio. Nimiä on monia. Vieläkö haluat jotain tietää?

- En. Olen aina ihmetellyt tieteiskertomuksia, joissa ulkoavaruudesta tulee hahmoja neuvomaan, että eläkäähän siivosti. Älkää riidelkö ja syökää terveellisesti. Rakastakaa yli kaiken ja sitä ja tätä.

- En minä tule ulkoavaruudesta.

- Tiedän. Tulet sisäavaruudesta.

 

Sammalolento lehahti pois. Pistin puukkoni tuppeen. Aloin kävellä polkua suon ympäri. Nousin kalliolle, jatkoin kallion yli kunnes tulin tielle. En pelännyt enää. Tietä pitkin kuljin kotiani kohti, ohi talon, jossa asui tyttö. Olisin halunnut elää yhdessä tuon tytön kanssa lopun elämääni. Seuraavana vuonna hän kuoli.

**********************************

TAIDETTA KOTEIHIN

Varkaudessa kävimme normaalilla kierroksella. Kahvit Nautinnossa ja  lounas Kaks´ Ruusussa. Lisäksi kirpputorikierrokset. Kaikenlaista tarpeellista lähti mukaan.

Viiden euron taulu komeine kehyksineen sopii rappujen päähän kuin nappi kalsareihin. 

 

Ostin kahdella eurolla Larin-Kyöstin kokoomateoksen  Unta ja elämää. Toki se minulla on kovakantisena, mutta tässä niteessä on leppoisa kansikuva. Ja teoshan pitää sisällään kaikki hänen fantasianovellinsa paljon muun lisäksi. 

Teipit ovat haavateippiä, mikä on paljon terveellisempää kuin muoviteippi.

Lisäksi vaimo osti mekon ja somia astioita ja minä lippalakin, joten olimme hankintamatkaan ylen tyytyväisiä.