Näytetään tekstit, joissa on tunniste FANTASIA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FANTASIA. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Yksi lasten- ja kaksi aikuisten fantasiaa. Ja InCarin moittimista.

 Fantasiakirjallisuutta luettu:

74. Lahti Kosti: TIUKALLE OTTI, MUTTA SELVÄN TEKI §

 223 s. Otava 1923

Scifiä lentolaite "helikopter", jolla ei ole kummoista roolia. Oikeasti ensimmäinen helikopteri tuli Suomeen 1952. Eli lähinnä vain poliittinen fiktio kommunistisesta vallankumouksesta, joka epäonnistui.



75. Kohonen Yrjö: AVARUUS VAARASSA §

80 s. Kirjapaja 1945 

Kirjaa on sanottu huonoimmaksi tieteisromaaniksi Suomessa. Eikä suotta sanota. Auringosta erkanee "meteori" joka suuntaa kulkunsa kohti Maata. Roistot heiluttelevat planeettoja radoillaan ja soliittitippa on piilotettu tohtorin kivijalkaan. Sepä tuhoaisi puolet maapallosta räjähtäessään. No, ei hätää, Taivaan Isä auttaa ja uhkat häipyvät, Mukana kirjassa on muutaman sivun pituinen tökerö kuvasarja. Näitä kirjoja on tehty vanhempia varten, ovat lapsirukilleen ostaneet aivopesutuotteita. 



76. Manner Sulevi: ISÄ, MITÄ TAPAHTUI? §§§

346 s. Wsoy 1983 

Eero J. Tikan ja Juha Nummisen yhdessä kirjoittama teos ydinvoimalasabotaasin yrityksestä, joka miltei onnistuu. En tiedä, onko kirjassa kerrottu mahdollista, mutta sujuvasti kirjoitettu teos on mainio lukuromaani. Ydinvoimalamainoksesta se ei käy.



*******************

Juhannus on ensi viikonloppuna ja veimme auton tänään moottorihuoltoon. Huomenna pitäisi homman olla kunnossa. Mutta sitten on vielä keularuttu. Kesäaika menee yhden InCarin takia pipariksi. 


maanantai 9. kesäkuuta 2025

LUOLAPOIKIA YM.

 Veimme auton korjaamoon. Rakennuksen toisessa päässä korjataan lokasuoja ja valot, toisessa päässä moottori. Viikon elämme autotta ja bussikortit on jo kaivettu esille. Ensi viikolla palaamme mökille juhannuksen viettoon.

Päivitys:  InCarilla sotkivat hommat niin, että otin auton pois ja vein toiseen korjaamoon. Odotamme jännityksellä, pääsemmekö edes juhannukseksi rantamökille.

Päivitys 12.6: Moottoriin tilattu osa, viikon päästä vaihdetaan. Juhannukseksi pääsee ajamaan mökille, kauriskorjaus tulossa. Vammala uhattuna.

Luettu:

70. Linna Väinö: TUNTEMATON SOTILAS §§§ §§

444 s. Wsoy 1956 Kansanpainos 3.p

Ilkka-vainaja sanoi, että Tuntematon sotilas pitää lukea kerran vuodessa. Olen hieman löperömpi ja viisivuotistahti sopii hyvin. Linnankin mielestä sota on paskamainen keksintö, eikä näköjään itänaapuri ole muuttunut ajan kuluessa mitenkään.


71. Nykänen Harri: RAID JA PELKÄÄJÄT §§§

224 s. Wsoy 2001

Pelkääjien osastolla Raid pistää asiat kuntoon ja Janssonilla ei ole pahaa sanaa sanottavana. Mutta Merja jää rannalle.




72. Haakana Veikko O.: LUOLAMIEHEN POJAT §§§

183 s. Valistus 1957 

Huolella tehty paleofiktio, jossa mukana oikeaa asiatekstiä maailmankausista. Poikien vanhemmat (myös luolanainen!) kuolevat, pojat lähtevät liikkeelle hakemaan tulta tulivuoresta ja matkalla osuvat vesikansan pariin.



73. Haakana Veikko O.: LUOLAPOIKIEN PALUU §§§

174 s. Valistus 1958 

Paleofiktio.

Jatko kirjalle Luolamiehen pojat. Rinnan itse kertomuksen kanssa on tieto-osia, joissa kerrotaan varhaiskivikaudesta. Tulivuori purkautuu ja maa järisee. Lopussa vanhemmasta pojasta tulee luolaheimon päällikkö, ja lapsikin syntyy vesikansan edustajan Lolan kanssa. 



lauantai 7. kesäkuuta 2025

Pupu kaivonkannella

Rantamökille ajoimme, kun auton paikkaus on vasta ensi viikolla. Ja kuinka sattuikaan, moottori alkoi oikutella. Joten päätimme vaihtaa uuteen käytettyyn autoon, kunhan saamme korjaukset suoritettua. 

Vammalan vanhan kirjan päiville otan vielä osaa. Ajan juhannuksen jälkeen torstaina Jyväskylän kautta Kankaanpäähän, olen siellä yötä ja seuraavan yön olen Tervakallion leirintäalueella. Sieltä rantamökin kautta kotiin.

Rantamökillä näimme kaivon kannella ihan uuden ruokailijan:


Kuva on otettu kännykällä ikkunan läpi ja suurennuksella, joten taso ei ole häävi.

Ja vielä muutama jo kaupungissa luettu kirja. Täällä luettuja en ole vielä arkistoinut.

68. Tierna Jaakko: KUU ITKEE VERTA §§§

240 s. Aura 1947 

Salanimen takana Tuuri Heporauta. Eräänlainen poliisiromaani tämä on, mutta taustalla pyörii nuoruuslääke, jota kolmen henkilön on ruiskeina otettava noin viikon välein. Mukaan sekaantuvat taiteilija, ihmemaali, sanomalehtimies, poliisi, nuoripari ja pärepihdit. Siitäpä soppa syntyy. Lääke loppuu ja nautiskelijamurhaajat vanhenevat hetkessä sata vuotta ja kuolevat pois. Sujuva ja ihmeen viihdyttävä teos. 2.lk.



69. Piippo Jonne: ATOMIPOMMIAKIN VOIMAKKAAMPI §½

145 s. Kirjokansi 1947

Poika kehittää aseen, joka vaikuttaa antiainepyssyltä. Roistot purjehtivat kutterilla ja saari on täynnä kaivettuja luolia. Roistot tuhotaan ja ihmease samoin. Valitettavasti lopussa herätään. Inhoan juttuja ”kaikki olikin vain unta”. Olkoon fantasiahyllyssä. 2.lk.



torstai 29. toukokuuta 2025

HYRYÄ, kunnioittaen

Luettu:


65. Pelttari Tuula: SUSIEN AIKA §§½

235 s. Tammi 1984 

Sentimentaalinen, lapsellinen, lukijaa kosiskeleva ja naurettava teos. Mutta kas, eikö vain ollut vanhukselle viihdyttävä lukukokemus. Fantasiahyllyssä saa pysyä, on jämeriä, tapahtumia ohjailevia susihukkia nurkissa pyörimässä. 2.lk.



66. Vaula Jalmari: KUOLEMANLAAKSON KURIMUKSESSA §§

249 s. Gummerus 1952 

Paleofiktio, gro magnon-ihmiset taistelevat alempia rotuja vastaan. Sankari käyttäytyy tarzanmaisesti, yhtä fiksu on hänen tyttökaverinsa. Tulivuoret purkautuvat, hirmuliskot mylvivät ja joka sivulla pelastutaan varmasta kuolemasta. Eikä lopussa seiso kiitos.



67. Hyry Antti: NOVELLIT §§§§

319 s. Otava 1981

Hyryn kaksi ensimmäistä novellikokoelmaa Maantieltä hän lähti ja Junamatkan kuvaus, ovat vielä harjoitelmia, mutta kokoelmasta Leveitä lautoja eteenpäin Hyry on rauhallisen elonkuvauksen mestari.


**************

Susien aika on hyvinkin rajafantasiaa. Jossain vaiheessa, jos satun olemaan vielä hengissä, menen läpi WHH221:n eli Luetun fantasian ja poistan tai ainakin merkitsen rajatapaukset.

Ensi viikon olemme rantamökillä, ja seuraavana viikkona auto paikataan ennalleen.

sunnuntai 25. toukokuuta 2025

Kaikenlaista luettua

 

62. Utrio Kaari: EEVAN TYTTÄRET

465 s. SSKK 1985

Eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia, sanoo esilehti. Pitkä matka on naisen asemassa kuljettu. Nyt pohjoismaalaiset ja osittain muutkin eurooppalaiset naiset ovat melko vapaita ja tasa-arvoisia, mutta muualla maailmassa naisen asema on alistettu ja/tai sorrettu. Eikä tilanne ole paranemaan päin.



63. Karma Johannes: MAAILMAN LOPPU §§

356 s. Wsoy 1921 

K. N. Rauhala on nimimerkin takana. Mies oli fil. kand. ja osuustoiminta- ja sanomalehtimies. Luulin, että tämä on uskovaista lopun aikaa, mutta ei sentään. Alkupuoli on jopa mainiota scifiä, ikävä kyllä loppu lässähti kirjailijan h a r v a l l a painettuihin omiin mielipiteisiin. Astronomiapuolikaan ei pelaa. Eräs aurinkokunta törmää johonkin, joka hieman vaikuttaa mustalta aukolta. Asuttu planeetta hajoaa siinä rytäkässä, ja sirpaleen reunalta viimeinen heppu viskaa putkeen suljetun päiväkirjansa avaruuteen. Ja kas. Maapallolta se eräänä päivänä löytyykin.



64. Larin-Kyösti (Gustaf Larson): KOTOISILTA KUJILTA §§

212 s. Karisto 1934

Tuotteliaan runoilijan leppoisia muistelmia lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hämeenlinnan lyseossa luokkatoverina oli mm. Eino Leino. Novellitekstejä mieheltä löytyy myös fantasiahyllystäni, mm. Paholaisen soitto. Kirjailijan horjahteleva mielenterveys ei näissä kertoelmissa näy. Teos on kiinnostava, mutta ei kirjallinen helmi.

********************

Odottelemme autoon varaosia. Onneksi autolla pystyy ajamaan, joten vaikka mökille emme lähde, lähistöllä on hyvä kierrellä. Ainakin Varkaus siintää näköpiirissä.

keskiviikko 21. toukokuuta 2025

Rajaa itään päin?

Luettu;

59. Burroughs Edgar Rice: MARSIN IHMEITÄ §§§

268 s. Taikajousi 1976 (Seppo Ilmari)

John Carterin reippaita seikkailuja Marsissa. Uljas miekkamies heiluttelee asettaan, lentelee erilaisilla ilmavehkeillä ja silmäilee Barsoonin ihania impiä. Ja kaikkein ihanaisin neito, vaimo Dejah Thoris saa nauttia miehensä seurasta pari päivää vuodessa. Ei siinä puolisoon kerkeä kyllästyä.



60. Kapteeni Teräs (Jalmari Kara): SUUR-ISÄNMAA §§

433 s. Kirja 1918 

Venäjä ja Englanti kukistetaan sotimalla, suomalaisten valttina kotimaassa keksitty metalli, joka on kevyttä ja kestävää. Tarina kulkee menneessä, nykyajassa (siis 1918) ja tulevassa, eli 1940-luvulla. Saksan kanssa ollaan mainiota pataa ja Suomella on kuningas. Rajat on vedetty laajalle ja sukulaiskansat vapautettu ryssien ikeestä. Kirjallista taitoa Karalla on, mutta suursuomiaate mättää pahemman kerran.



61. Steinbeck John: HELMI §§§½

118 s. Tammi 1962 4.p (Alex. Matson)

Köyhät ihmiset löytävät helmen. Muut ihmiset pilaavat heidän elämänsä. Köyhät ihmiset viskaavat helmen mereen.


**********************'

Odotamme auton korjausta. Ajamme varoen ilman etuvilkkua, mutta aina ei voi kääntyä oikealle. 

keskiviikko 14. toukokuuta 2025

RANTAMÖKILLÄ, viimeinkin

Saavuimme rantamökille maanantaina 12.05. Lämpötila oli silloin ja on nyt selvästi alle kymmenen.



 Eilen tiistaina kävimme Kannonkoskella kaupassa. Tänään ajoimme Saarijärvelle, joimme Friseessä kahvit ja kävelimme Kierrätyskeskukseen. Ostin eurolla loistokuntoisen kirjan, josta antikvariaatit  pyytävät 30 - 50 euroa:


Kaupungissa tuli jo luettua kirjat:


54. Karila Olli: PELASTUS §§

289 s. Karisto 1926

Sukelluspukuja ja vedenalaishengityskoneita tässä keksitään, joten fantasiahyllyyn tämä joutaa peräti scifinä. Itänaapuri hyökkää (kts, julkaisuvuosi) ja huimissa sotataistoissa luutnantti Lahtinen kunnostautuu keksintöineen niin, että on kohta everstiluutnantti. Teinipojan elkein ujosti kosii sankari loppusivuilla ja köyhtynyt tiilitehtailijan tytär suo hänelle lempensä.  2. lk.



55. Onttoni Miihkali (Mikko Miihkali Karvonen) : VIENAN RANNOILTA §§§

319 s. Karisto 1939

Tero Räihän elämäntarina pojasta aviomieheksi jossain Vienan karjalassa. Vanhat uskomukset ja ortodoksisuus vaikuttavat rinta rinnan ja venäläinen valtaväki terrorisoi kaiken maailman virkamiehineen. Leppoisa teos vaikka ei suurta kirjallisuutta.



56. Elmgren Heinonen Tuomi: TOIVO KUULA §§½

400 s. Wsoy 1983 (1938) 3.p

Vanhahtavaa tekstiä säveltäjästä, joka ammuttiin aamunkoitteessa humalaisten remuriidassa. Toivo sentään nirhaisi ampujaa puukolla ennen kuin sai luodin päähänsä. Kuula ehti tehdä suuren elämäntyön etenkin yksinlaulujen ja kuoromusiikin parissa. Mukana pyöri Alma Kuula, os. Silventoinen, kuulu laulajatar, jonka omasta sävellystyöstä ei kerrota mitään.



57. Karilas Tauno: MAAPALLO VAARASSA §§

135 s. Valistus 2. täydennetty painos 1958

Teoksen ensimmäinen painos nimeltään Atomipommi räjähtää löytyy myös minun hyllystäni. Tässä uusitussa painoksessa räjähtää vetypommi. Epätarkkuuksia on tekstissä korjattu ja lisäksi tämän on kuvittanut Sauli Rantamäki. Vaara kait uhkasi roistojen taholta, he kun aikoivat ryöstää pommit ja ohjeet tuhmeliineille. Urheina pyörivät paikalla englantilaiset pojanklopit. Kas, kun eivät olleet suomalaisia.  2. lk.


**************
Torstaina Alajärvelle ja maanantaina takaisin kaupunkiin.

keskiviikko 7. toukokuuta 2025

ARTI V.

Tilasin netistä (Finlandia Kirja) V. Artin (K. V. Valve, 1885 - 1963) lastenkirjan Mereen pudonnut tähti, 1929. 


Tätä kertomusta hieman muuttaen Arti laati kirjan Etelämeren salaisuus, josta otettiin kolme painosta, 1945. 1945 ja 1959. Kuvat painosjärjestyksessä. 




Nopeahkolla vilkaisulla en löydä kirjoista juurikaan eroa. Mereen pudonneessa tähdessä on tökerö piirroskuvitus, Etelämeren salaisuuksissa kuvitusta ei ole.


Arti V.: ETELÄMEREN SALAISUUS §§

145 s. E. Viljanteen kirjakauppa ja kustannusliike 1945 

Uskomattomia seikkailuja epäuskottavien tapahtumien kera. Asuttu suuri pikkuplaneetta putoaa Etelämereen, eikä tuota Maapallolla huomaa juuri kukaan. Ja pikkuplaneetan asukkaat sen kuin olla porskuttavat, Vieraat ovat koverrelleet elämänsä pallon sisään. Erilaisia olentoja siellä vipeltää ja kertoja, japanilainen Hokurai, osaa ajatustenlukijaolion kautta keskustella vieraiden kanssa. Kehnosti muukalaisille käy, eikä sankarikaan enää tapaa rakkaintaan. Mutta miksi japanilainen päähenkilö? 


Artilta julkaistiin myös novellikokoelma Kuunfilmaaja.




Arti V.: KUUNFILMAAJA §§
127 s. Paletti 1948  

Lapsuudesta muistan kertomuksen Pitkä hyppy. Maapallon läpi kulkee reikä, johon kertoja putoaa ja nousee toisella puolen kiipeämällä pinnalle. Nyt lukien jutussa Seikkailu Intiassa on muutama hämmästyttävästi samanhenkinen kohta kuin Atorox-novellissani Perinne. Niminovelli Kuunfilmaaja lähettää 1985 aluksen maan kiertoradalle kuvaamaan kuuta, jossa on asutusta ja elämää kaikenlaista. Huonosti käy lentäjälle ja alukselle. Kansi Ami Hauhion. Sisälläkin on kuvitusta, mutta kuvittajan nimeä ei kerrota. 

************
Ja vielä  hieman Wikipediaa:

V. Arti eli K. V. Valve oli suomalainen musiikin sanoittaja, säveltäjä, kirjailija, lehtimies, kääntäjä ja keksijä. Valveen vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Kaarlo Vesala ja tämän nuorena kuollut ensimmäinen puoliso, talollisen tytär ja kiertokoulunopettaja Karoliina Eriik[k]a. 

lauantai 3. toukokuuta 2025

KOLME LUETTUA

 Luettu:

Luen uudelleen kirjoja, joille olen aikanaan antanut vain yhden pykälän. Ei sitä nuorena (alle 70) osannut olla asiallinen ja armelias.

51. Arti V.: ETELÄMEREN SALAISUUS §§

145 s. E. Viljanteen kirjakauppa ja kustannusliike 1945 

Uskomattomia seikkailuja epäuskottavien tapahtumien kera. Asuttu suuri pikkuplaneetta putoaa Etelämereen, eikä tuota Maapallolla huomaa juuri kukaan. Ja pikkuplaneetan asukkaat sen kun olla porskuttavat, Vieraat ovat koverrelleet elämänsä pallon sisään. Erilaisia olentoja siellä vipeltää ja kertoja, japanilainen Hokurai, osaa ajatustenlukijaolion kautta keskustella vieraiden kanssa. Kehnosti muukalaisille käy, eikä sankarikaan enää tapaa rakkaintaan. Mutta miksi japanilainen päähenkilö? 2. lk.



52.  Halli H. R.: MUSTA TOHTORI §½

165 s. Ahjo 1920 

Tohtorin vaimo pettää miestänsä ja tohtori kiivastuu. Laboratorioissaan hän kehittää voiteen, jota sivelemällä saa sieluhermostot liittymään toisiinsa. Niinpä petetty voitelee ja kostaa sinne tänne ja lopuksi kuukahtaa itsekin. En aivan vakuuttunut jutusta ja pidättäydyn jatkossakin perusvoiteissa. 2. lk.



53. Dawkins Richard: MAAILMAN HIENOIN ESITYS

430 s. Terra Cognita 2009 (Kimmo Pietiläinen)

Kirjoitusaikaan 46 % amerikkalaisista uskoi Jumalan luoneen maailman alle kymmenentuhatta vuotta sitten. Niinpä Dawkins kirjoitti tämän teoksen, alaotsikkona Evoluution todisteet. En ole ikinä evoluutiota epäillyt ja uskon maailmankaikkeuden iäksi 13,8 miljardia vuotta, joten minulle teos oli liiankin yksityiskohtainen. Enkä usko yhdenkään kreationistin suostuvan lukemaan opusta. Omapa on häppeensä.



torstai 17. huhtikuuta 2025

VANHAA FANTASIAA ym.

Olen lukenut uudelleen vanhoja kotimaisia fantasiateoksia ja verrannut vaikutelmiani niistä poikasena (alle 70) tekemiini arviointeihin. whwlpietari: WHH211 Luettu fantasia. Muutoksia on, esim. Jäätynyt mies oli aikoinaan vain yhden pykälän arvoinen. Olen muuttanut arvioni ao. listaan.


43. Rauanheimo Uljas: INSINÖÖRI RUNGON PERINTÖ §§

134 s. Gummerus 1938

Outojen kummituskiemuroiden ja muiden jännien juttujen jälkeen selviää, että sädehoitoa ja laserleikkauksia tässä ennakoidaan. Varsinainen sädehoito alkoi vasta 1940-luvun lopulla, joten kyllä tämä scifihyllyyn on kelvollinen.  Toinen lukukerta.



44. Rauanheimo Yrjö: JÄÄTYNYT MIES §§½

104 s. Otava 1948 Poikien seikkailukirjasto 111   (Kuvitus Poika Vesanto)

Teoksen mukaan tehty kuunnelma uusittiin radiossa jokin aika sitten. En kuunnellut. Teos on tiivistunnelmainen kertomus miehestä, joka löydetään jäävuoreen jäätyneenä pohjoisella merellä jostain Huippuvuorten seutuvilta. Hänet sulatetaan henkiin ja hän muistaa löytäneensä kultasuonen ennen koomaan vaipumistaan. Kultaa lähdetään hakemaan, löydetään, lastataan laiva täyteen. Mies jää omasta halustaan jäätikölle, myrsky upottaa laivan ja Jäätynyt Mies taitaa jäätyä uudelleen. Toinen lukukerta.



45. Nyman Jake: KIELLETYT LEVYT

330 s. Gummerus 2017

Alaotsikko Sata vuotta musiikin sensuuria. Nymanin toimittamat Muistojen Bulevardi-ohjelmat olivat aikoinaan meille mieleen. Hauska oli tätä sensuuriteosta lukea, etenkin alkupuolelta ja vanhoilta ajoilta. Noin 1950-luvusta lähtien teksti muuttuu luettelonomaiseksi ja vähemmän kiinnostavaksi.



maanantai 14. huhtikuuta 2025

VENESEIKKAILUJA

Kotimaista  fantasiaa luettu:

41. Lydecken Arvid: KUULAHDEN MOHIKAANIT §§½

104 s. Otava 1926 

Tämä on scifiä. Kaksi poikaa haaksirikkoutuu veneellään Suomenlahdella oudolle lasitornille. Sen sisällä on kaikenlaista ihmeellistä – mm. manuuri, joka kulkee maan ja veden läpi. Koska oikea aika ei vielä ole tullut, paikalliset manuaarit elävät merenalaisissa tiloissaan salassa ja kehittävät tietojaan, jotka paljastetaan ihmiskunnalle vuonna 2500. Pojat päästetään ihmisten ilmoille, kun he ovat luvanneet pitää kokemansa salassa. Ja kukapa heitä uskoisikaan. Mikä on se suuri tulevaisuudessa paljastettava salaisuus, ei käy ilmi. Joten odotetaan. Toinen lukukerta.




42. Kauppinen Toivo: SEIKKAILU KADONNEESSA KAUPUNGISSA §½

102 s. Karisto 1947 

Tarunomainen Vinetan kaupunki on vajonnut Itämereen ja nousee näkyville päiväksi kerran sadassa vuodessa. Kertomus pohjautuu vanhaan legendaan, jonka mukaan Selma Larerlöfkin on tarinoinut, paljon paremmin. Pojat purjehtivat oikeaan aikaan paikalle ja joutuvat selkkauksiin. Toki pelastuvat, mutta juoni ontuu. Toinen lukukerta.


****************

Menen 24.4 johonkin ihmeen tutkimukseen. Vaimo omaansa toukokuun alussa. Mökille tekee mieli kuin venosen vesille. Ei tämä vanhuus aina niin hauskaa ole.

perjantai 11. huhtikuuta 2025

OUTOJA MAITA

Luulin, että kesä tuli jo. Vaan ei tullut. Tulee ensi viikolla, toivottavasti. Kuva keittiön ikkunasta.

Lukuosuus, lapsellista meininkiä:

38. Vänttinen Anneli: KUKKURAMÄEN KUULUMISIA

54 s. Kerkkoon kyläyhdistys 2001

Kerkkoon koulun historia 1901 – 2001

Isäni oli Kerkkoon koulun johtajaopettajana 1951 – 1965, eläköitymiseensä asti. Kävin koulussa 2-4 luokat, koulumatkaa ei siis ollut kynnystä enempää. Löysin netistä tämän historiikin, jonka kirjoitti opettaja, joka oli toimessa jo minun asumisaikani. Tilasin kirjan kaukolainana Porvoon kirjastosta, otin tästä myös kopion tietokoneelle. Muistorikas läpyskä.




(Koulu siihen aikaan kun minäkin asuin talossa. Oikealla talousrakennuksen pääty ja sauna, jonka ylinen liittyy läheisesti kertomukseeni MATKALLE VALMIS.)

39. Rautapalo-Rapp T(auno): MUSTAN KUUNARIN HARHARETKET §§

127 s. Kansankirja 1947 Poikien sininen sarja 17


Eteläisellä Jäämerellä alus ajautuu sumussa vulkaaniselle alueelle, tuntemattomalle saarelle. Hirmuliskojakin sieltä ryskää, ja apinaihmisiä. Kummasti päähenkilön tuttavia putkahtelee maailmalla esiin mistä sattuu, ja ah niin puhdasta lempeä toki on mukana tässä lastenkirjassa. 2. lukukerta. 



40. Lydecken Arvid: KUUDES MAANOSA §§

110 s. Otava 1947 (1924) 

Yhteissidos Sininen saari-teoksen kanssa. Pohjoisnavan ympäriltä löytyy lämmin uusi maanosa, jossa asuu ihmisiä ja puhutaan suomea. Perhe matkaa paikalle isän keksimällä lentoaluksella, jonka polttoaine ei riitä paluuseen. Uudessa maassa eletään ikuisessa rauhassa ja siirtolaiset sopeutuvat hyvin. Isästä tulee jopa eräänlainen kuningas. Tytär ihastui paikalliseen Keitoon ja kas, lapsikin jostain heille putkahti. Muutama uusikin pariskunta saapuu paikalle, mutta Suomeen ei palata, koska siellä kansa tappelee keskenään. Kelpo tieteiskirja.  2. lukukerta.



Yksi lasten- ja kaksi aikuisten fantasiaa. Ja InCarin moittimista.

  Fantasiakirjallisuutta luettu: 74. Lahti Kosti:  TIUKALLE OTTI, MUTTA SELVÄN TEKI   §   223 s. Otava 1923 Scifiä lentolaite "he...