tiistai 7. tammikuuta 2025

HINNAKKAITA KIRJOJA SIILINJÄRVELTÄ

Kävimme Siilinjärvellä menemässä läpi Elävän kaupan ja iiniMiini´n (sic). joka on osittain kirpputori. Lisäksi paikallisen kirjaston vaihtohyllystä löydämme usein jotain kotiin vietävää, niin nytkin.

 


Kolme ylintä meillä on ennestään. Tarzan on Pekka Markkulan käännös, jota en ole ennen omistanut. Anttaloita olen silloin tällöin lukenut, nykymaailmantilanteessa ne ovat taas ajankohtaisia. Vaimo poimi Alasalmen Vainolan ilmaishyllystä lukeakseen, mutta kun näytin lukupäiväkirjaotteeni vuodelta 2020, hän luopui kotona ajatuksesta,

 Alasalmi Päivi: VAINOLA §§

252 s. Gummerus 1996 RM

Teos oli Finlandia-palkintoehdokkaana aikanaan, syytä en ymmärrä. Sujuvasti kirjoitetussa kertomuksessa toki on kartanoromantiikkaa ja yritystä kauhun puolelle, mutta koko perusasetelma ontuu. Miksi rikas kartanonherra otti paljon itseään nuoremman naisen vaimokseen? Normiseksiäkään ei tohelo halunnut eikä tyttösestä seurapiireihin ollut. Miksi koko kylä vaikenee vanhoista tapauksista? Kyllä joku postineiti tai passipoliisi olisi karmeat salaisuudet missukalle kertonut. Herkässä ovat murhatkin, ja vinkeät silmäniskut tallin nurkassa tai takkahuoneen lattialla.

Kaikkiaan kirjat maksoivat 2,60 €.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksi lasten- ja kaksi aikuisten fantasiaa. Ja InCarin moittimista.

  Fantasiakirjallisuutta luettu: 74. Lahti Kosti:  TIUKALLE OTTI, MUTTA SELVÄN TEKI   §   223 s. Otava 1923 Scifiä lentolaite "he...